|
Post by Yllapito on Apr 17, 2012 23:22:46 GMT 2
Olen lapsesta saakka kärsinyt kummallisesta päänsärystä / Helena / 8.4.2004
Olen varmaan lapsesta saakka kärsinyt kummallisesta päänsärystä joka on kuin "naula pään läpi". Aina silmän takaa tulisenkipeä pistos niskapuolelle asti, kukaan ei ole osannut kertoa mitä se olisi - migreeninä tietty pidetty. Niska-hartiaseudun jännitystila ja vialliset leukanivelet tietty herkistää pään alueen niin että hyvinkin pienestä yllykkeestä tuo kohtaus alkaa. Pahinta oli talonrakennusaikana, kipu alkoi aina perjantai-iltana, lauantai aamun oksensin ja sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lopulta helpotti. Minulla kun tuo kohtaus alkaa se ei koskaan helpota alle vuorokauden, en tosin osaa sanoa miten ne varsinaiset kipupiikit ajoittuu koska mielestäni olen älyttömän kipeä koko ajan. Kipu säteilee myös kolmoishermoalueelle korvaan ja silmän alle poskipäähän. Kipulääkkeet ei tähän auta mitään, noita erikoislääkkeitä en ole käyttänyt. Joskus menee useita viikkoja ettei oireita ole, sitten taas tulee jakso jossa kaikki tuntuu laukaisevan kivun.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 17, 2012 23:23:16 GMT 2
Heippan kaikki kamalat kaverit! / nina / 9.4.2004 Lueskelin pitkästä aikaa ja löysin myös viimevuotisen tekstini. nyt taas sarja alkanut eilen, huh heijaa. yks piikki jäljellä ja pitkät pyhät mitähän tästä ja tulee... viime helteet elokuussa meinas viedä hengen,ihanan hiljaista yli puol vuotta!huomena olis työpäivä aj olen juonu pullolisen amarettoa, edes jotain fyysistä mielihyvää . leukaa ja nenää särkee siis silmää unohtamatta. viiminen drinksu menossa en halua nukkumaan. auttaakohan tää kilo sokeria (liköörissä) ku ei paljo alkoholi enää päässä tunnu? ihmettelin tässä estolääkitystä, en ehtin viel hakee, kun deprakine on epilepsialääke et mitä helvettiä. et 300mg depot x 3 päivässä?! viime sarjassa en ehtiny estoon ku vasta todettiin (monen vuoden jälkeen). olisko kuitenki fiksumpi kokeilla verpamilia ensin ku töissä pitäs pystyy käymää, kuulemma pienet sivuvaikutukset verpamil depot 200mg x 2? lääkärit ei yleisesti tiedä sairaudesta, neurologian ylilääkäri ihmetteli kasvojen (leuan ja nenän) särkyä ja nuorta ikääni. en osannut kertoa kyyneleiden valumisesta kun itken suoraa huutoa kovaa ja näin ollen kyyneleet tulee molemmista silmistä... mri ei poikkeavaa mikä lohduttaa.auttakaa.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 17, 2012 23:23:41 GMT 2
Jälleen palaan asiaan, ikävä kyllä! / JUKKA / 14.4.2004
JÄLLEEN PALATAAN ASIAAN(IKÄVÄ KYLLÄ)! MINUN EDELLINEN SÄRKYJAKSO OLI 2002 SYKSYLLÄ JA NYT SE HELVETTI ALKOI TAAS! MUTTA EI HÄTÄ OLE TÄMÄN NÄKÖINEN MINUN TAPAUKSESSANI ON NÄKÖJÄÄN LÖYTYNYT TOIMIVA LÄÄKITYS! ELLEI SITTEN TLE"IMMUUNIKSI"NÄILLE ROPEILLE. EDELLISEN JAKSON AIKANA OTIN VERPAMIILIA 80MG MUTTA NYT NEUROLOGI ILMAVIRTA(JKL) MÄÄRÄSI VERPAMIILIA 200MG 2X VRK JA KOHTAUKSIIN IMIGRAN INJEKTIO. TOIMII! EN OLE TARVINNUT IMIGRANIA,JOKA ON MUUTEN SIKA HINTAINEN,TOISEN YÖN JÄLKEEN. KANNATTA KOKEILLA. HYVÄÄ KEVÄÄN JATKOA KAIKILLE KOHTALO TOVERILLE!
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 17, 2012 23:24:10 GMT 2
Onko kokemusta hormonivalmisteesta joka olisi vaikuttanut myönteisesti / Elina / 20.4.2004
Hei kaikille! Olen Johannan äiti. Meille tämä sairaus oli tuntematon vielä vajaa vuosi sitten. Olen yrittänyt lukea kaikkea saamaani kirjallisuutta, mutta selkeää ennustetta tai hoitolinjaa en ole saanut mistään muodostettua.Olen ymmärtänyt niin, että kyseessä on hypotalamuksen toimintahäiriö joka johtaa syystä tai toisesta kovaan päänsärkykohtaukseen. Väkisinkin ajattelen, että eikö estolääkityksessa voida puuttua alkusyyhyn. Estolääkkeet mitkä yleensä näyttävät olevan käytössä ovat aikamoisia. Johannalla kohtaukset näyttävät seuraavan kuukautiskiertoa ja siksi ajattelin, että onko jollakin sukupuolihormoonilla tekemistä asian kanssa. Luin teidän kirjoituksia ja huomasin että joillakin naisilla ensimmäinen kohtaus on tullut synnytyksen jälkeen, tai jopa synnytyksessä. Haluaisinkin tietää että onko teillä naispuolisilla kellään kokemusta esim. jostakin hormonivalmisteesta joka olisi vaikuttanut myönteisesti. Johannan kohtauksiin ainoa tehokas apu on ollut opiaatista suoraan suoneen annettuna ja meillä onkin sopimus Kysin kanssa, että Johannan voi tuoda suoraan sairaalaan saamaan lääkettä. Toinen asia mikä minua tässä huolestuttaa on se, että Johannalla on ollut parin vuoden aikana neljä sellaista kohtausta jotka ovat alkaneet nopealla silmäntakaisella kivulla ja sen jälkeen hän on pudonnut tai kaatunut lyöden päänsä ja ollut sitten tajuton jopa puolitoista tuntia. Näillä kerroilla hänelle on tehty pään ct-kuvaus päivystysluonteisesti. Lääkärin mukaan jo kymmenen tällaista kuvauskertaa voi johtaa silmien sokeutumiseen ja nyt yritämme välttää tällaisia "kuvauksia". Liittyykö teillä kellään päänsärkyyn tajunnantason alenemista tai tajuttomuutta? Onko Suomessa muualla kuin Helsingissä vertaisryhmän kokoontumisia? Asumme Kuopiossa ja jos joku täälläpäin asuva haluaisi vaihtaa ajatuksiaan meidän kanssa olisin tosi kiitollinen.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 18, 2012 16:12:10 GMT 2
Johanalle ja Elinalle / -pää / 21.4.2004
Johanalle ja Elinalle (tytön äidille). Kysyit:onko kellään myönteistä kokemusta hormoonivalmisteista? Minulla ainakin KAIKKI ehkäisyhormonit olivat nimenomaan syynä eli särkyjaksot harvenivat vasta kun sain sterilisaation. Molempien (2) lapsen raskausaika meni hienosti ilmaan mitään päänsärkyä, mutta heti synnytysten jälkeen (10-15 min) alkoi jumalaton särky. Moniin kohtauksiini on liittynyt tajunnan tason huomattava heikentyminen, jopa siinä määrin, etten itse muista kohtauksesta mitään, eikä muuhun kipuun enää voi reagoida kun suurin kipu on päässä. Tästä syystä ennen Horton-diaknoosia, minä olin epilepsia-diaknoosilla. Nyt Horton-diaknoosin jälkeen noin kovien kohtausten hoitona on vain sairaalassa saatava Tramal, kuulemma hevosannoksena.Olen Johannan kohtalotoveri siinäkin mielessä, että omat särkyni alkoivat saman ikäisenä, mutta oikean diaknoosin sain vasta 30 vuotta myöhemmin ja nyt pärjään tämän taudin kanssa aika hyvin. Estolääkistys pitää nuo kovimmat kohtaukset hyvin pois ja niitä lievempiin auttaa happi, Imigran tai Maxalt.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 18, 2012 16:12:39 GMT 2
Kiitos edellisestä kirjoittajalle / Elina / 22.4.2004
Kiitos edellisestä kirjoittajalle. Johannalla on käytössä kotona tramal.Valmiste on tarkoitettu liuotettavaksi pieneen vesimäärään, mutta käytämme sitä laittamalla sen kohtauksen alussa kielen alle, missä se sulaa ja imeytyy nopeasti. Tämä on hyvä vaihtoehto, kun tablettien nieleminen on vaikeaa kohtauksen aikana ja vaikutuskin tulee nopeammin. Suurta annosta ei kuitenkaan voi kotioloissa ottaa, jotta ei tule hengityslamaa. Yritämme kuitenkin pärjätä näin kotona.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 1:05:20 GMT 2
Kysymykisä lääkityksestä... / Niina / 25.4.2004
Hei! Täällä on uusi Horton päänsärystä kärsivä. Vuonna 2000 diagnisoitu. Säännöllisesti kohtaukset tulleet joka vuosi keväisin ja lääkityksenä kahden viikon prednisolon kuuri. Kipukohtauksiin olen käyttänyt Panacon, jolloin yön aikana saatu kohtaus ei ole uusinut. Lääke kestää surkasen kauan ennen kuin alkanut vaikuttaa. Vuonna 2003 kohtauksia ei tullut, koska olin raskaana. Nyt huhtikuun alussa ikävekseni tuli taas kohtuksia, jolloin hain kuurin, mutta nyt ei enää loppuuneet kohtaukset. Viikon tauon jälkeen aloitin taas nyt kolmen viikon kuurin ja neljänä yönä Anervan-peräpuikkoja. Kohtaukset poissa aina kuurin aikana. Sitten kun kortisooni kuuri päätyy jatkan verpamil estohoitolääkityksen kuukauden ajan. Tuntuuko tämmöinen lääkitys millaiselta muiden mielestä? Millaisia sivuvaikutuksia on verpamillääkkeellä? Onko kenelläkään tietoa, voiko likinäköisyys altistaa tälle päänsärylle?
Olen ollut pahoillani, kun kävin sivullanne ja huomasin, että tämä voi olla koko loppuelämän ja vain pahentua? Ikävää...
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 1:08:41 GMT 2
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 1:10:31 GMT 2
Lääkitys joka tuntuu toimivan / risto / 28.4.2004
Tervehdys kaikille kohtalotovereille Minulla horttoni alkoi 1990 ja siitä lähtien se on ollut hyvin tuttu vieras aina kahden vuoden välein ja alkanut aina syksyllä. Alku aikoina se kesti parista viikosta kuukauteen kunnes vuonna 2000 se kesti 3kk. Silloin päätin että syön joka syksy verbamil estokuurin ja samalla melatoniinin illalla ennen nukkumaan menoa. Tuntui että se auttoi koska 2002 ei tullut päänsärkyä. Luulin jo että olin niitä harvoja joilla se olisi vanhemmuuttaan jo ohi mutta eipä niin käynyt. Nyt kuitenkin se yllätti keväällä jolloin ei minulla aikaisemmin sitä ole ollut. Nyt sain heti estolääkityksen johon kuuluu 200mg verbamilia vuorokaudessa ja 60mg kortisonia alennettuna aina 10mg:lla viikottain. Tämän lisäksi särkylääkkeeksi otan 800 burana cap yhdessä Relertin kanssa ja illalla vielä 9mg melatoniinia. Tämä tuntuu toimivan ainakin minulla niin että yön pystyy nukkumaan säryttä. En vielä tiedä onko särkyjakso lievä koska tällainen lääkitys on tehonnut niin että säryt ovat lähes poissa. Olen koittanut jättää pari kertaa särkylääkkeet ottamatta illalla niin yöllä on tullut särkyjakso päälle. Imigran on tehokas ja katkaisee särkyjakson mutta ainakin minulla vaikutus on huomattavasti lyhyempikestoinen kuin relertillä ja burana caps tehostaa relertin vaikutústa. Toivotan kaikille kaikesta huolimatta hyvää kesää toivottavasti tavataan suurella joukolla Iitissä syksyllä. terv rito
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 1:11:06 GMT 2
Elinalle ja Ninalle / -pää / 28.4.2004
Elina, yrittäkää saada happi-pullo kotiin edes kokoeltavaksi! Sain oman terveyskeskuslääkärin kautta pullon ja vaikka ei varmasti niin olekaan, niin ainakin haluan uskoa, että mr Horton säikähti pahan kerran kun pullon sängyn vieressä seisomista asti ollut huomattavasti helpompaa. Ninalle: verpamilin tunnettu ikävä sivuvaikutus on tuskallinen ummetus. Sen vuoksi olen tämänkin jakson aikana jo pariinkin kertaan tiputtanut Verpamil-annosta puoleen, mutta voinut ollu pienemmällä annoksella vain viikon kun säryt pakottaa nostamaan annoksen entiselleen, mutta kerkiääpä tuo viikon aikana vatsa kuitenkin toimia edes muutaman kerran. Jatkuva ja kuulemma toistuva ummetushan pitkään jatkuessaan aiheuttaa peräpukamia, mitkä ei ole mitenkään kivoja nekään.Tämä jakso alkoi uudenvuoden aattona eli 4 kuukautta täynnä ihan kohta, enkä uskalla estolääkitystä kokonaan ainakaan vielä lopettaa. Tänne on nyt tullu monta uutta kohtalotoveria, toivottavasti Iitissä syksyllä tavataan. Viime syksynä olin eka kertaa mukana ja se yhteisolon merkitys on sanoin kuvaamattoman ihana kokemus !
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:54:14 GMT 2
Olisin kiinostunut Iitissä olevasta tapahtumasta / elina halonen / 3.5.2004
Kiitos lämpimästä vastaanotosta seuraanne. olisin kiinostunut Iitissä olevasta tapahtumasta. Mistä tarkalleenottaen on kysymys, miten ilmottaudutaan jne.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:54:42 GMT 2
Elinalle ja muillekin uusille Tapaamiseen Iitiin / -pää / 10.5.2004
Elinalle ja muillekin uusille Tapaamiseen Iitiin Migreeniyhdistys pistää tälle sivulle sitten lähempänä ajankohtana ilmoituksen,missä on myös ilmoittautumislinkki. Viime kerralla meitä oli todella hyvä joukko. Asiantuntijat pitivät pieniä luentoja ja mikä parasta, heiltä sai kysyä asioita, joita ei aina vastaanotolla tule kysyttyä tai sitten niihin ei saa vastausta.Muuten tutustuttiin toisiimme ja tautikuviimme, syötiin ja saunottiin, loppuillasta vielä grillattiin ulkona.Kaikista tärkeintä ja mukavinta oli se henkinen yhteenkuuluvuuden tunne ja sen mukanaan tuoma ymmärrys ja autaminen, niille joilla kohtaukset sattui siellä ollessa.Jo se että kuuli muillakin olevan samat ongelmat päänsä kanssa helpotti huomattavasti. Minult ainakin hävisi tunne, että olen tulossa hulluksi ja helpotti huomata, että oli sentään joku jolla oli vielä omaani pahempaa, vaikka eihän se kivaa ole kellekkään. Ei kun rohkeasti mukaan, seuraa näitä sivuja, niin saat aikataulun selville.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:55:24 GMT 2
Iitin seminaarin alustava ohjelma / Timo Jaakkola / 10.5.2004 HORTONIN NEURALGIA SARJOITTAINEN PÄÄNSÄRKY) Ohessa alustava ohjelma. Virallinen tulee migreeniyhdistyksen puolesta: 21.-22.8. VIIKONLOPPUSEMINAARI Kesäharjun kurssikeskus, Iitin Vuolenkoski. Sunnuntaina neurologi Tarja Suomalainen vastaa kysymyksiin. Mukana Tiina Onttonen, AGA. Viikonlopun hinta 28 € / osallistuja. Mukaan mahtuu 30 osallistujaa. Ilmoittautumiset: Suomen Migreeniyhdistykseen migreeni migreeni.org tai (09) 8775 3021 13.8. mennessä
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:57:05 GMT 2
Vertaisryhmä Turussa Hortonin neuralgiaa sairastaville. / Timo Jaakkola / 10.5.2004
TURKU 8.6., 7.9. ja 7.12. klo 18.00 Vertaisryhmä Hortonin neuralgiaa (sarjoittaista päänsärkyä) sairastaville. Ravintola Koulun viinitupa (pääovelta portaat ylös ja vasemmalle). Tiedustelut Antti Saarikoski puh. (puhelinnumero).
Puhelinnumerot vain ylläpidon tiedossa. Ota tarvittaessa yhteyttä ylläpitoon lähettämällä yksityisviesti.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:57:55 GMT 2
Kovat kiputilat tulevat monta kertaa päivässä / Sirpa / 11.5.2004 Hei! Löysin sattumalta nämä sivut etsiessäni päänsäryilleni vastausta...! Olen kärsinyt lapsesta saakka kovasta silmänpohjaan kohdistuvasta päänsärystä, joka tulee sarjoittain välillä tosi kovana helpottaen hetkeksi ja kovat kiputilat tulevat monta kertaa vuorokauden aikana. Kohtauksia ilmenee monta viikkoa putkeen ja sen jälkeen voi olla jopa kuukausia ettei päänsärkyä ole lainkaan. Välillä särky tulee yöllä ja välillä päivällä. En voi levätä kohtauksen aikana, vaan kipu pakottaa olemaan liikkeessa koko ajan. Viimeiset 5 viikkoa olen taas riutunut harva se päivä pääkivussa, kokeilin yhtenä iltana uintia jäiden seassa, jos vaikka helpottaisi, tuloksetta. Olen käynyt n.10 vuotta sitten lääkärillä tämän takkia, sain Imigrania, joka ei auttanut. Sen jälkeen olen vain popsinut erilaisia kipulääkkeitä tuloksetta. Koska työnantajani on lääkäri, hän määräsi minulle Indometin 25mg kipulääkkeen kohtaukseen ja kokeilin sitä sunnuntaina. SE AUTTOI!!! Sen jälkeen (kahteen päivään) ei ole särkyä tullut. Läheiseni ovat painostaneet minua jatkuvasti lääkäriin. Nyt tuntuu, kuin olisin löytänyt jotakin, on edes muita samanlaisesta kivusta kärsiviä... Surullista kuulla, että tämä voi vain pahentua iän myötä. Olen nyt 30 täyttävä kahden lapsen äiti. Raskausaikoina olen kärsinyt kivuista ja silloin kävin homeopaatilla yrittämässä lieventää kipuja, tuloksetta tietenkin! YRITETÄÄN YHDESSÄ JAKSAA! GD: …mielenkiintoista tuon Indometiinin (lievemmänkin 25 mg) hyvä tehoaminen, samoin särkykohtausten vuorokautinen määrä.... Sarjoittaisen päänsäryn (CH)hyvin läheinen päänsäryn laji oireittensa puolesta on Krooninen paroksysmaalinen hemikrania (CPH), joka on vertailussa esitetty näillä sivuilla: www.kolumbus.fi/geodun/ch-muut.htm ...ehkäpä Sinun todellakin kannattaisi hakeutua asiantunteva neurologin puheille ja ottaa esille tämäkin mahdollisuus....
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:58:34 GMT 2
Ensimmäistä kertaa särkyjakso tuntui katkeavan estolääkkeillä / Olli / 18.5.2004
Hei kaikki! Olen seurannut tätä palstaa usean vuoden ajan ja saanut siitä uskomattoman paljon voimaa jaksaa särkykausina! Eli kiitos tästä ylläpitäjälle ja aktiivisille kirjoittajille myös meiltä 'hiljaisimmilta kärsijöiltä'.. Minulla diagnosoitiin Horton n. 5 vuotta sitten, päänsäryt jatkuneet tosin jo 10 vuotta. Viimeisin särkyjakso alkoi minulla maaliskuun lopulla ja nyt on ensimmäinen särytön viikko takana.. Tässä kirjoittamaan minut pisti lähinnä se, että ensimmäistä kertaa särkyjakso tuntui katkeavan estolääkkeillä ja halusin jakaa tämän teidän kanssa (jos ei ole tullut kokeilleeksi..). Maaliskuun lopussa olin ensin Verpamil kuurilla (myös edellinen jakso meni näin) 3x80mg päivässä. Tällä ei sinänsä ollut vaikutusta. Neurologi Helsingissä antoi nyt minulle 2 viikon Prednison kortisooni kuurin laskevin annoksin alkaen 80 mgx3p, 60mgx3p, 40mgx3, viikko 2 mg. Tämä katkaisi rajut kohtaukset jo ensimmäisenä päivänä (aikaisemmin oli n. 2-3 kertaa päivässä)! Pää oli kyllä muuten kipeä ja tuntui koko ajan pientä 'tausta särkyä' ensimmäisinä päivinä. Verpamilin lopetin kortisooni kuurin aloittaessa. Useita kohtauslääkkeitä olen myös käyttänyt: Imigran, Zomig, Maxalt jne. tosin mikään ei tunne tehoavan n. 30 min. kohtaukseen - katkaisee ehkä lopussa säryn siistimmin. Happihoitoa en ole vielä kokeillut. Hyvää kesän alkua ja koittakaa jaksaa ! Säryttömiä jaksoa toivoen,Olli
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:59:03 GMT 2
Sirpalle CH:n ennusteesta / Mikko Torhamo / 18.5.2004
Sirpalle CH:n ennusteesta Mikäli ymmärsin oikein, olit huolissasi jaksojen tihentymisestä iän myötä. En juurikaan tunne tilastoja tästä vaivasta. Itse olen saanut ensimmäiset kohtaukseni 22 vuotta sitten; viimeisestä jaksosta on kulunut n. neljä kuukautta. Vaivaani löysin oikean diagnoosin vasta tuon jakson kuluessa. Lukijakirjeiden perusteella särky voi muuttua ajan/iän myötä krooniseksi. Minulla on tapahtunut päin vastoin. Jaksot toistuvat entistä epäsäännöllisemmin ja harvemmin. Kahden viimeisen jakson väli oli n. viisi vuotta. Vaikka tämä on äärimmäisen paralysoiva sairaus, on lohdullista muistaa, että elämä jaksojen välillä on täysin normaalia, ja että tästä ei väistämättä ole vain tietä alas päin.
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 15:59:37 GMT 2
CT-kuvauksesta Jonnalle ja Elinalle / nina / 21.5.2004
johanna ja äiti,miten lääkäri perusteli että ct-kuvaus aiheuttaisi sokeutumista? aika uskomattomalta kuulostaa, tai sitten on jäänyt jotain kuulematta. päätä suht monesti kuvattu lapsesta lähtien! sitäpaitsi hortonin olemassaolo ei sulje pois siihen liittymättömiä vakavia äkillisiä aivotapahtumia, minkä johdosta pää on aiheellista kuvata. (nuorella naisella kuitenkin suht harvinaisia, tuskin syytä huoleen). kaatumisesta ja pään kolauttamisesta tuli vain mieleen kivun uskomaton voima; jos ei itse ole kokenut ei pysty kuvitella. omani alkaa levossa mutta jos tallaisin kaupungilla kivun tullessa, epäilemättä lyyhistyisin siihen paikkaan.tajuttomuudesta en tosin tiedä, voisiko kohtauksiin kuitenkin liittyä muutakin? tsemppiä vaan, ei tämä maailmanloppu ollutkaan kunhan tottuu. nyt 3vk valvoneenakin jaksaa odottaa että ohi menee,unta vaan tunnin parin pätkiä. 8kk oli aivan kivutonta, ihan normaalia elämää paitsi että nukkumisesta osas nauttia ihan erityisesti!
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 16:00:09 GMT 2
Särkyni on tyypillistä CPH:ta! / Sirpa / 24.5.2004
Terve taas! Kävin viimeviikon maanantaina neurologian erikoislääkärillä ja hän totesi suoralta kädeltä sairastavani tyypillista Paroksysmaalista Hemikraniaa eli CPH.ta. Eli olit oikeassa... Hyvää kesän odottelua kaikille!
GD: ..Todellakin, minulla syntyi selvä aavistus asiasta kuvaamiesi oireiden pohjalta. Mukavaa, että Sinulla on nyt varmuus asiasta ja ennen kaikkea, lääkityksen voi nyt suunnitella siten, että turhien kokeilujen takia ei tarvitse suotta elimistöään "myrkyttää"….
|
|
|
Post by Yllapito on Apr 20, 2012 16:00:53 GMT 2
Voiko reseptin uusia apteekissa? / juha hartikainen / 2.6.2004
jos joku lukee tämän niin voi vastata sähkö postiini. minulla todettiin viime keväänä tämä sarjoittainen päänsärky. oikeilla lääkkeillä vuosi on mennyt hyvin mutta nyt alko kipu taas ja reseptistä on virta loppu. uusiiko apteekissa verpamiili reseptin vai vaatiiko lääkäri käynnin?
GD: …minulla on huonoja kokemuksia särkylääkkeiden uusimisessa apteekissa: Vaikka työpaikan terveydenhoitaja soitti apteekkiin ja pyysi uusimaan työpaikkalääkärin määräämän reseptin, niin ei onnistunut….
|
|